FANDOM


Jurassic Park: Trespasser
Trespasser
Kehittäjä DreamWorks Interactive
Julkaisija Electronic Arts
Julkaistu 28. lokakuuta 1998
Genre Ensimmäisen persoonan ammunta- ja selviytymiskauhupeli
Alusta PC
Jakelualusta CD-ROM
Ikäluokitus PEGI: 12+

”Se on realistinen”

~Pelin traileri

Jurassic Park: Trespasser (vaihtoehtoisesti The Lost World: Trespasser) on DreamWorks Interactiven kehittämä ja Electronic Artsin vuonna 1998 julkaisema ensimmäisen persoonan ammunta- ja selviytymiskauhupeli. Trespasser on tullut surullisen kuuluisaksi lukuisista ohjelmointivirheistään, epärealistisesta fysiikan mallinnuksestaan ja pelihahmon vaikeasta ohjaamisesta.

Juoni Muokkaa

Pelin päähenkilö, Anne on lentomatkalla Tyynenmeren yllä, kun koneeseen tulee vika ja se syöksyy alas. Pian Anne herää trooppisen saaren rannalta ja huomaa olevansa ainoa eloonjäänyt. Hänelle selviää, että saari on Isla Sorna, InGenin "alue B", jossa kaikki Jurassic Parkin dinosaurukset kasvatettiin. Saari on lihansyöjädinosaurusten kansoittama ja ainoa paikka, josta on mahdollista kutsua apua on korkea Watson -vuori. Anne aloittaa pitkän ja vaarallisen matkan saaren läpi vuorelle, jota kautta hänen on mahdollista palata sivistyksen pariin.

Pelin kentät Muokkaa

Poistetut kentät:

  • Plantation House sisälsi muun muassa maanviljelijöiden talon ja Bowmanien rannan. Lopullisessa pelissä nämä siirrettiin osaksi Jungle Roadia.
  • Pine Valley oli osa pelin julkaistua demoa. Sisälsi pienen laakson ja maalämpövoimalan, jotka molemmat poistettiin lopullisesta versiosta.
  • Plains Oli pitkä tasanko täynnä raptoreita. Liitettiin lopullisessa versiossa The Towniin.
  • Hunters' Campin oli tarkoitus kuvata InGenin metsästäjien leiriä. Tämän luomista ei koskaan edes aloitettu.

Pelissä esiintyvät dinosaurukset Muokkaa

Ääninäyttelijät Muokkaa

Tuotanroyhmä Muokkaa

  • Vastaava tuottaja - Seamus Blackley
  • Apulaistuottaja - Brady Bell
  • Pääohjelmoija - Andrew Grant
  • Ohjelmoija - Seamus Blackley
  • Tuotantokoordinaattori - Jon Galvan

Vastaanotto Muokkaa

Pelin epäonnistui taloudellisesti ja kaupallisesti. Trespasseria myytiin vain noin 50 tuhatta kappaletta. Peli sai enimmäkseen negatiivista palautetta epärealistisen fysiikan mallinnuksensa ja huonojen grafiikoidensa vuoksi. Osa kriitikoista kehui pelin ideaa ja potentiaalia, mutta hakkui samalla huonoa toteutusta.

Fanikunta Muokkaa

Vaikka peli ei ilmestyessään menestynyt, Trespasser on vuosien aikana kerännyt oman fanikuntansa. Taitavimmat fanit ovat kehittäneet muokkausohjelmia, joilla voi suunnitella peliin omia kenttiä. Fanit ovat myös ehdottaneet, että pelistä tehtäisiin remake -versio ("uusinta"). Toistaiseksi tällaista ei kuitenkaan ole ollut tekeillä.