Dinosauruspuisto Wiki
Advertisement
Isla Nublar (elokuvissa)
Nublar7
Nimi Isla Nublar
Nimi tarkoittaa Sumujen saari
Esiintyminen elokuvissa Jurassic Park
Jurassic World
Jurassic World: Kaatunut valtakunta
Sijainti Tyynimeri
190 kilometriä Costa Ricasta länteen
Pinta-ala 57 neliökilometriä
Löydetty 1525
Löytäjä Diego Fernandez
Nimeäjä Nicolas de Huelva
Nykyinen tila Hylätty

Isla Nublar on elokuvissa Jurassic Park, Jurassic World ja Jurassic World: Kaatunut valtakunta esiintyvä dinosaurussaari, joka on yksi sarjan keskeisimpiä tapahtumapaikkoja.

Historia[]

Tuhansia vuosia sitten saarella tiedetään asuneen alkuasukasheimo, joka kutsui sitä nimellä Guá-Si eli vesitalo. Ensimmäisenä eurooppalaisena saaren löysi espanjalainen Diego Fernandez vuonna 1525. Myöhemmin Nicolas de Huelva kartoitti Costa Rican saaristoa ja nimesi saaren Isla Nublariksi eli sumujen saareksi.

1980 -luvun lopussa InGen vuokrasi saaren Costa Rican hallitukselta rakennuttaakseen Jurassic Park -teemapuiston, jonka nähtävyyksinä toimisivat sukupuutosta geeniteknologian avulla herätetyt dinosaurukset. Tämä johti alkuasukasheimon häätämiseen saarelta vuonna 1987 ja rakennustyöt aloitettiin vuotta myöhemmin. Ensimmäiset dinosaurukset kuljetettiin saarelle vuonna 1990 ja puisto kaavailtiin avattavan neljän vuoden päästä.

Vuotta ennen suunniteltuja avajaisia, InGenin sijoittajat huolestuivat puistoin turvallisuudesta, vaarallisiksi todetuiden velociraptorien parissa työskennelleen vartijan kuoleman johdosta. Tämä johti alueen turvallisuuden tarkastamiseen kesällä 1993, mutta asiantuntijoiden ennakkokierroksen aikana kilpailevan yrityksen lahjoma työntekijä sulki puiston turvajärjestelmät varastaakseen dinosaurusten alkioita. Tämän vuoksi useita työntekijöitä ja sijoittajia edustanut lakimies saivat surmansa, kun dinosaurukset pakenivat aitauksistaan. InGen haastatetiin oikeuteen lukuisita kuolemantuottamuksista ja puiston rakennusten purkaminen aloitettiin saman vuoden lopussa. Tämä maksoi yritykselle 26 miljoonaa dollaria.

Vuonna 1994 InGenin päägeneetikko, Henry Wu palasi saarelle arvioimaan elossa olevien dinosaurusten määrän ja keräämään talteen yhtiön tärkeitä tutkimateriaaleja. Kolme vuotta myöhemmin alue ja sen dinosaurukset julistettiin luonnonsuojelukohteiksi.

Vuonna 1997 InGen siirtyi Simon Masranin ja Masrani Global Corporationin alaisuuteen, jonka seurauksena saarelle alettiin suunnitella uutta dinosauruspuistoa. Alunperin puistossa suunniteltiin esiteltävän vain jo olemassa olevia dinosauruksia, koska hallituksen säätämä laki kielsi yhtiötä kasvattamasta uusia. Laki päädyttiin kuitenkin purkamaan vuonna 2003 ja uuden puiston rakennukset saatiin valmiiksi vuotta myöhemmin. Vetonauloinaan kahdeksan dinosauruslajia, Jurassic World avasi ovensa vuonna 2005.

Kymmenen vuoden menestyksen jälkeen, Jurassic World suljettiin puistossa jouluna 2015 sattuneen katastrofin vuoksi, jossa indominus rex -hybrididinosaurus pakeni aitauksestaan ja aiheutti muun muassa Simon Masranin kuoleman. Tämän seurauksena hallitus päätyi tutkimaan InGenin toimintaa ja huomasi yhtiön rikkoneen kasvatuslakia vuonna 1998. Hallituksen määräyksestä Isla Nublarin eläinten suojelu lopetettiin ja saari julistettiin karanteeniin vuonna 2016.

Vuoden 2017 helmikuussa Costa Rican hallitus ilmoitti, että saarella oleva tulivuori on osoittanut aktiivisuuden merkkejä ensimmäistä kertaa viiteensataan vuoteen. Eläinsuojelulain purkaminen ja tulivuori ovat vuoteen 2018 mennessä aiheuttaneet lukuisten dinosaurslajien uuden sukupuuton.

Alkuperäiseläimistö[]

Esihistorialliset eläimet[]

Isla Nublarin dinosauruspopulaatio vaihteli runsaasti saaren Jurassic Park ja Jurassic World aikakausina. Puistoissa ja eristysalueilla olleisiin lajeihin kuuluivat tunnetusti ainakin seuraavat:

Kasvillisuus[]

  • Meelia[6]
  • Banaanipuu[7]
  • Heliconia (istutettu)[8]
  • Serenna veriformans (istutettu)[9]

Kuvagalleria[]

Lähteet[]

  1. Nähdään Jurassic Park -elokuvassa
  2. Nähdään Jurassic Park: The Game -videopelissä
  3. Nähdään Jurassic Park -elokuvassa
  4. Jurassic Worldin nettisivut
  5. Masrani -yhtiön nettisivut
  6. Nähdään ja mainitaan Jurassic Park -elokuvassa
  7. Jurassic Park: The Game -videopeli
  8. Jurassic Park: The Game -videopeli
  9. Nähdään ja mainitaan Jurassic Park -elokuvassa
Advertisement