Dinosauruspuisto Wiki
Advertisement
InGen
Ingenicon3
Entiset toimitusjohtajat John Hammond
Peter Ludlow
Perustaja John Hammond
Pääkonttori Palo Alto
San Diego

”Me teemme tulevaisuutesi”

~Tunnuslause

InGen (eli International Genetic Technologies) on kaikissa Jurassic Park -sarjan elokuvissa, kirjoissa, sarjakuvissa ja videopeleissä esiintyvä geeniteknologiayritys, joka on löytänyt keinon kloonata sukupuuttoon kuolleita eläimiä.

InGen on tunnettu dinosaurusaiheisista teemapuistoistaan, joissa kävijät saavat nähdä eläviä, geeniteknologian avulla sukupuutosta herätettyjä dinosauruksia. Lähes yhtä tunnettuja ovat puistoissa toistuvasti sattuvat onnettomuudet ja katastrofit.

Dinosauruspuisto -kirjan ja Jurassic Park: The Game -videopelin mukaan InGenin pääkonttori on Kalifornian Palo Altossa. Elokuvasarjan InGen pitää majaa San Diegossa. Muita tunnettuja toimipaikkoja ovat Isla Nublar ja Isla Sorna.

Esiintyminen elokuvissa[]

Alkuajat:
John Hammond perusti International Genetics Technologiesin eli InGenin San Diegossa vuonna 1975. Liikemiehenä toimnut Hammond oli tunnettu muutamista eläintarhoistaan. Uudessa yrityksessään Hammond oli kiinnostunut sukupuuttoon kuolleiden eläinten kloonaamisesta uuden geeniteknologian avulla.

Vuonna 1982 InGen vuokrasi Costa Ricasta Isla Sornan käyttöönsä ja rakensi saarelle tuotantolaitoksen. Samana vuonna Hammond alkoi kehittää ideaa eläintarhasta täynnä eläviä dinosauruksia. Hammondin suunnitelma oli rakennuttaa dinosauruspuisto San Diegoon. Massiiviset rakennustyöt aloitettiin vuonna 1983.

Vuonna 1984 Hammondin geneetikot onnistuivat kasvattamaan Isla Sornan laboratoriossa ensimmäisen eläimensä[1]. Vuonna 1986 saaren ensimmäinen dinosaurus, velociraptor kuoriutui[2].

Jurassic Park ja dinosaurusten kasvattaminen:
Jurassic Parkin rakennuttaminen San Diegoon lakkautettiin vuonna 1985. Hammond halusi puiston olevan jotain suurempaa kuin mitä kaupungin laidalle voisi tehdä. Puiston uudeksi sijainniksi valikoitui Isla Sornan naapurisaari Isla Nublar, jonka InGen vuokrasi samana vuonna. Saarella ollut alkuasukasheimo muutti pois vuonna 1987 ja puiston rakentaminen aloitettiin seuraavan vuonna.

Samoihin aikoihin InGenin tiedemiehet tuottivat dinosauruksia liukuhihnalla päägeneetikko Henry Wun johdolla. Isla Sornalla kasvatettiin tyrannosauruksia, triceratopseja, brachiosauruksia, stegosauruksia, edmontosauruksia, carnotauruksia, compsognathunuksia, velociraptoreita ja lukuisia muita lajeja kymmenittäin.

JP-Brachiosaur

Brachiosaurus Isla Nublarilla

Vuonna 1990 ensimmäiset dinosaurukset siirrettiin laivoilla Isla Sornalta Isla Nublarin Jurassic Parkiin. Tuolloin aitauksiin asetettiin yksi tyrannosaurus, velociraptoreita, brachiosauruksia, triceratopseja, parsaurolophuksia, gallimimuksia ja dilophosauruksia. Myös lauma compsognathunuksia piiloutui laivoihin ja siirtyi puistoon vaikka näitä ei oltu vielä listattu kuljetettaviksi.

Jurassic Parkin katastrofi:
Kesällä 1993 kilpailevan yrityksen lahjoma tietokenohjelmoija Dennis Nedry sulki puiston turvajärjestelmät varastaaksen dinosaurusten alkioita. Tällöin useat dinosaurukset pakenivat aitauksistaan ja aiheuttivat tuhoa. Työntekijät ja osa ennakkovieraista saivat surmansa. Sijoittajat vetivät rahansa pois eikä puistoa avattu.

Syöksykierre:
Katastrofin jälkeen InGen päätyi useiden vuosien syöksykierteeseen vahingonkorvausten, oikeudenkäyntien ja velkojien vuoksi. Puistossa menehtyneiden Ray Arnoldin, Robert Muldoonin ja Donald Gennaroon perheet vaativat miljoonien korvauksia. Saarelta selvinnyt Ian Malcolm yritti kertoa lehdistölle InGenin puuhista saarilla, jolloin yritys tuhosi hänen maineensa.

Costa Rican hallitus määräsi Isla Nublarilla sijainneen puiston rakennukset purattaviksi. InGen haki saarelle jäänet tutkimusmateriaalinsa, peitti jälkensä ja lähti vuonna 1994[3].

Uusi toimitusjohtaja:

InGernin johtokunta

InGenin johtokunnan äänestää Peter Ludlowin uudeksi toimitusjohtaksi

Vuonna 1997 jahtiristeilyllä ollu brittiperhe löysi Isla Sornan ja rantautui tälle. Perheen pikkutyttö loukkaantui, jonka seurauksena InGenin johtokunta äänesti, että John Hammond erotettaisiin toimitusjohtajan paikalta välittömästi. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Hammondin sisarenpoika Peter Ludlow.

Ludlow uskoi, että Isla Sornan eläinten vangitseminen ja uuden puiston rakennuttaminen olisi keino nostaa yritys kuiville. Ludlow kokosi metsästäjäjoukon, matkasi Isla Sornalle tarkoituksenaan vangita dinosauruksia ja kuljettaa ne San Diegoon, jossa alkuperäisen puiston rakenteet olivat yhä viimeistelemättöminä. Saarelle matkasivat myös Hammondin valokuvaajat, joiden tehtävä oli dokumentoida eläimet, jotta Hammond voisi todistaa dinosaurusten olemassa olon ja tehdä alueesta luonnonsuojelukohteen.

San Diegon katastrofi:
Metsästäjien onnistui vangita yksi aikuinen tyrannosaurusuros. Ludlow kuljetti eläimen San Diegoon, jossa peto onnistui pakenemaan. Kaupungin keskustaan rynninyt tyrannosaurus aihaeutti paljon vahinkoa ja Ludlow sai lopulta itse surmansa.

Katastrofin seuraukset:
San Diegon katastrofin myötä tieto InGenin geeniteknologiasta ja dinosauruksista tuli julkisesksi. Hammondin tahdon mukaan, saaret eristettiin ja julistettiin suojeltaviksi, mutta InGeniä kielettiin kasvattamasta enää uusia eläimiä. Yritys myös julkaisi virallisen tiedonannon kasvatetuista olennoista.

Viimeisinä kuukausinaan Hammond huolehti tyrannosauruksen palauttamisesta Isla Sornalle, mutta kuoli myöhemmin pitkään sairastamaansa tautiin.

Masrani:
Loppuvuodesta 1997 Simon Masrani osti InGenin ja maksoi kaikki yhtiön velat pois[4]. Vuosia hiljaiseloa viettänyt Henry Wu astui Masrani -yhtiöön liittymisen myötä julkisuuteen dinosaurusten alkuperäisenä luojana.

Alle puolivuotta Hammondin kuoleman jälkeen, Masranin InGen matkasi karanteenista huolimatta Isla Sornalle "pohjustamaan Jurassic Parkin toista tulemista". Tiedemiehet suorittivat alueella kokeita yhdeksän kuukauden ajan ja kasvattivat lopulta spinosauruksia, ceratosauruksia, corythosauruksia ja ankylosauruksia. Vuoden 1999 aikana InGen lähti saarelta ja jätti eläimet odottamaan noutamistaan. Myöhemmin samana vuonna Masrani hankki väliaikaiset kulkuluvat Isla Sornalle ja Isla Nublarille. Yritys alkoi virallisesti valmistella uutta dinosauruspuistoa.

Vuoden 2000 lokakuussa InGenin kehittämä rauta-analysaattori onnistui eristämään meressä eläneen mosasauruksen DNA:ta. Saman vuoden joulukuussa Simon Masrani informoi Henry Wuta uudesta dinosauruspuistosta.

Vuoden 2001 toukokuussa Enrique Cardoso, Ben Hildebrand ja Eric Kirby katosivat veneiltyään luvatta Isla Sornan läheisyydessä. Myöhemmin samana vuonna InGenin turvallisuusosaston Vic Hoskins vangitsi joukkoinen saarelta paenneet pteranodonit Kanadassa.

Jurassic World:
Vuoden 2002 huhtikuussa InGen palasi Isla Nublarille. Vic Hoskins vangitsi joukkoineen saarella alkuperäisen puiston katastrofista asti vapaana eläneen tyrannosauruksen. Samana vuonna uuden puiston rakentumaninen saarelle aloitettiin. Kasvatuskiellon vuoksi nähtävyyksinä oli tarkoitus käyttää saarilla jo olemassa olevia eläimiä.

Vuoden 2003 helmikuussa tohtori Wu yritti luoda dinosauruksen, jolla olisi höyhenet. Koe epäonnistui. Vasta kuukautta myöhemmin InGen sai luvan kasvattaa dinosauruksia laillisesti, koska hallitus uskoi ettei yritys ollut rikkonut lakia vuoden 1997 tapahtumien jälkeen.

Vuonna 2004 Jurassic Worldin rakennukset saatiin valmiiksi ja valtaosa Isla Sornalla olleista eläimistä kuljetettiin Isla Nublarille. Puisto avattiin menestyksekkäästi 30. toukokuuta 2005 ja saarella kävi jo ensimmäinen kuukauden aikana yli 98 tuhatta vierailijaa.

Hybridit:
Eri eläinlajien risteyttämisestä 1990 -luvun puolivälissä kiinnostunut Wu loi ensimmäinen hybridinsä InGenissä 5. huhtikuuta 2009. 4. huhtikuuta 2012 Simon Masrani pyysi Wuta luomaan hybrididinosauruksen, puiston kävimäärien nostamiseksi.

Velociraptorien tutkimusohjelma:
Vuonna 2012 InGen aloitti I.B.R.I.S. -projektin, velociraptorien tutkimusohjelman, jossa oli tarkotus selvittää voisiko dinosauruksia kouluttaa. Owen Grady palkattiin mukaan ohjelmaan 17. toukokuuta 2013. Tutkimukset tehtiin Isla Nublarille rakennetussa raptoraitauksessa.

Indominus rex ja Jurassic Worldin katastrofi:
Tammikuussa 2015 Simon Masrani ilmoitti blogissa Jurassic Worldin uudesta nähtävyydestä, indominus rex -hybridinosauruksesta. Eläin oli tarkoitus esitellä yleisölle heinäkuussa, mutta viivästyksistä johtuen näin ei käynyt. Indominuksesta kasvoi odotettua suurempi, jonka vuoksi aitausta piti vahvistaa.

Jouluna 2015 indominus pakeni aitauksestaan ylikehittyneiden aistiensa avulla. Suurpetoa ei saatu kiinni, jonka vuoksi InGenin turvallisuuspalvelun johtaja Vic Hoskins ehdotti, että koulutetut raptorit vapautettaisiin tappamaan indominus. Suunnitelma ei onnitunut. Simon Masrani ja useita puiston työntekijöitä sai surmansa. Puisto suljettiin ja Masranin yritys syöksyi konkurssiin yhdessä yössä.

Jurassic Worldin jälkeiset tapahtumat:
Indominuksen aiheuttamien tuhojen vuoksi InGenin toimet saarella joutuivat tutkinnan kohteiksi. Hallitukselle selvisi, että yritys oli luonut useita eläimiä kasvatuskiellon aikana, vuosina 1997-2003, jonka vuoksi päägeneetikko Henry Wun toimet asetettiin kyseenalaisiksi. Hallituksen päätöksen mukaan saaret julistettiin jälleen karanteenniin ja niiden eläinten suojelu lakkautettiin.

Helmikuussa 2017 raportoitiin, että Isla Nublarilla sijaitseva tulivuori on satojen vuosien hiljaisuuden jälkeen käynyt jälleen aktiiviseksi. Myöhemmin samana vuonna ilmoitettiin, että tulivuori on saarella aiheuttanut useiden eläinten kuolemisen uudelleen sukupuuttoon.

Esiintyminen videopelissä[]

Jurassic Park: Trespasser
Jurassic Park: Trespasser -videopelissä Hammond perusti InGenin Stanfordissa työskennelleen perinnöllisyyslääkäri Norman Athertonin kanssa. Saatuaan ulkomaalaisilta sijoittajilta 850 miljoonan dollarin rahoituksen, InGen aloitti tutkimustyön Costa Ricassa sijainneella saarella. Athertonin kuoltua, yhtiön päägeneetikoksi nousi tämän oppipoika Henry Wu.

InGen uutti meripihkan sisään jääneestä hyttysestä dinosaurusten DNA:ta, jonka avulla geneetikot onnistuivat kasaaman kokonaisen eläimen DNA -janan. Vuonna 1983 InGen sai patentit kolmeentoista dinosauruslajiin. Ensimmäinen, kuoriutumisen jälkeen eloon jäänyt dinosaurus, albertosaurus kasvatetiin vuonna 1985. Eläinten kasvettua laboratoriossa, ne siirrettiin Isla Nublarille kaavailtuun eläintarhaan, Jurassic Parkiin.

Jurassic Park oli tarkoitus avata 1990 -luvun puolivälissä, mutta vuonna 1989 saarella sattui onnettomuus. Kilpailevan yrityksen lahjoma työntekijä sammutti turvajärjestelmät, varastaakseen dinosaurusten alkioita. Useita ihmisiä kuoli, InGen kärsi kovat tappiot ja ajautui konkurssin partaalle.

Vuonna 1996 InGenin uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Peter Ludlow, Hammondin siskonpoika. Vuotta myöhemmin, Ludlow matkasi InGenin entiselle laboratoriosaarelle, tarkoituksenaan vangita dinosauruksia uuteen puistoon. Metsästäjien vangitsema aikuinen tyrannosaurus kuitenkin pakeni San Diegon keskustassa ja aiheutti paljon tuhoa. Rahaongelmien ja Ludlowin kuoleman myötä InGen teki lopulta konkurssin.


Merkittävimmät työntekijät[]

Täydellisen listan InGenin työntekijöistä löydät täältä.

Lähteet[]

  1. Masrani backdoor -nettisivusto
  2. Masrani backdoor -nettisivusto
  3. Masrani backdoor -nettisivusto
  4. Masrani backdoor -nettisivusto
Advertisement